tiistai 7. toukokuuta 2013

Kevätyön ihmeitä



5.5. sunnuntai-iltana Toffeen lämpö laski ja avautumisvaihe alkoi. Läähätystä, petaamista ja ympäri taloa vaeltelua kesti koko yön ja vielä maanantaipäivänkin. Kovasti olisi koiruli halunnut ulos mäntyjen alle tai johonkin koloon synnyttämään. Maanantai-iltana Toffee hakeutui viereeni patjalle synnytyslaatikon läheisyyten ja kello 23 tulivatkin lapsivedet. Siitä reilu vartti ja ensimmäinen poika oli maailmassa: valkealla rintasalmiakkikuviolla varustettu musta "Mikke". Pentu oli pitkänhuiskea ja jäntevä ja Toffee osasi puhdistaa pennun ilmiömäisen nopeasti, varmasti ja hellästi. Reilun tunnin päästä syntyi toinen poika "Eetu", jolla on toisessa takajalassa valkoista, samoin poikittainen viiva rinnassa. Ja hups, melkein toisen kanssa samaan aikaan putkasti ilmoille kolmas pentu: emonsa oloinen, vahvapäinen ja luustoinen tyttö, "Estelle". Puolen tunnin päästä oli neljännen vuoro, "Aurora"-tyttö oli syntynyt. Ja taas vajaa puoli tuntia ja viides pentu, selvästi temperamenttisen äänekäs "Elviira" näki päivänvalon. Tässä olisi ollut koossa ultrassa luvatut viisi pentua, Toffee olisi nyt halunnut ulos, mutta onneksi tunnustelin vatsan ja siellä tuntui vielä pullotusta molemmin puolin. Vajaa tunti ja seuraava pentu oli maailmassa, valkotassuinen poika "Topias". Eikä Toffee näyttänyt vieläkään rauhoittumisen merkkejä, kunnes seitsemäs pentu, "Kaunokki"-tyttö oli syntynyt. Tällä pienokaisella on iso sydämen mallinen valkoinen läikkä rinnassa ♥.

Koko synnytyksen ajan Toffee toimi esimerkillisesti, oli hellä, nopea nuolija ja puhdistaja. Kun seuraavan pennun poltot alkoivat, emo hyppäsi laatikosta pois, ettei olisi kuopiessaan tallannut edellisiä. Nyt pentujen ollessa muutaman tunnin ikäisiä, ne imevät tyytyväisinä ja Toffee on rentoutuneen oloinen ja nukkuu onnellisen näköisenä.

Synnytyksessä kirjurina toimi Sofia ja pentujen lämmittäjänä Silja. Molemmat tytöt olivat hienosti mukana aamupuolelle yötä asti ja saivatkin kokea elämänsä sykähdyttävimmän yön.

Pennuille alkaa olla kodit valmiina, yksi poika on vielä vapaana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti