Terveyhdys taas! Paljon onkin ehtinyt tapahtua. Neliviikkoisina pääsimme ulkoilemaan isojen aitaukseen. Sitä ennen isäntä ja Eka-setä virittivät rastasverkkoa aitauksen katoksi. Oli kuulemma kamala homma: nylonverkko ei meinannut millään venyä ja nippusiteitä kului tuhottomasti. No nyt eivät haukat vie meitä.
Pikkulikat järjestivät kuitenkin heti alkuun yllätyksen: mahtuivat pienine päineen alaosasta aitausta verkon läpi. Nyt tuli emännälle ja isännälle kiire vetää tiheäsilmäistä verkkoa aitauksen alaosa läpi. Lopulta huokaisi isäntäväki helpotuksesta, kunnes juuri ennen kuin he olivat lähtdössä katsomaan Sofiaa rippileirille, minä, Topias, pääsinkin ovelana kaverina laudoituksen yhdestä ylhäällä olevasta pienestä kolosta terassin alle. Takaisin en päässyt, vaan huusin julmetusti apua. Yhden laudan irroituksen jälkeen pääsinkinkin pois. Isäntä joutui juhlapaita päällä auton jo käydessä ruuvaamaan yhden lisälaudan. Kysyi samalla emännältä, olisiko tämä nyt viimeinen homma. Vähään aikaan kuulemma on, syksylläon jotain uutta mielessä...
Kävimme muuten tiistaina, kun täytimme kokonaiset viisi viikkoa, eläinlääkärissä. Meidät laitettiin kuljetushäkkiin ja autoon. Kukaan meistä ei voinut pahoin eikä oksentanut, vaikka olimmekin juuri olleet mamman maitobaarissa. Eetu, joka on pentueen pomo, päätti, ettei täällä tarvitse olla ja haukkui koko matkan eläinlääkärille. Minä yhdyin kuoroon ja pari muutakin. Silja soitti puhelimestaan Nukkumatti-laulua ja ehkä hieman rauhoituimme. Hakametsän eläinlääkäri oli 1,5 tuntia myöhässä ja me pojat olisimme halunneet nähdä koko aseman odotusaikana. Meitä ei kuitenkaan päästetty juoksentelemaan pitkin poikin. Tytöt leikkivät kiltisti kuljetushäkissä. Vihdoin pääsimme itse asiaan: yksitellen eläinlääkärin pöydälle. Se oli hauskaa, meistä tykättiin ihan hirveästi ja me nuolimme ja heilutimme häntää. Söimme myös kukin vuorollamme eläinlääkärin stetoskooppia, lääkäritäti oli kiltti ja antoi meidän nakerrella. Hänen vanhempansa kasvattavat samanlaisia koiria ja siksi meidän oli helppo hurmata hänet. Meillä olikin kyllä kaikki kunnossa: purennat oikeat, keuhkot, sydämet, jänteet ja luustot ja muut. Mutta sitten seurasi jotain ikävää: eläinlääkäritäti avasi ihanasti rapisevan pussin, mutta sieltä ei tullutkaan mitään syötävää, vaan iso ruisku, millä työnnettiin mikrosiru niskaan. Se sattui! Kyllä huudettiin tai ainakin minä ja Eetu, tytöt ja Mikke olivat rauhallisesti taas. Eivät näemmä tajua pitää puoliaan... Sitten oli taas hauskaa ja lopulta uni koitti. Kotimatkan me nukuimme kuin tukit. Ei tarvinnut emäntien laulaa eikä soitella tuutumusiikkia.
Tässä seuraa kuvia ulkoilustamme ja sisällä riekkumisesta. Vaikka meistä ei kuulemma saa kunnon kuvia ennen kuin olemme nukahtaneet. Emäntä on liian hidas. Tapaamisiin taas! Melkein meitä kaikkia ollaankin jo käyty katsomassa ja olemme päässeet tutustumaan uusiin emäntiimme ja isäntiimme. Jänniä uusia seikkailuita taas siis luvassa!
 |
| Alhaalla oikealla Elviira eli Syysauringon Kirkas Säde |
 |
| Mikke eli Syysauringon Kultakypärä |
 |
| Kaunokki eli Syysauringon Kaunis Kajo |
 |
| Aurora eli Syysauringon Kastehelmi |
 |
| Aurora ja Eetu eli Syysauringon Kullankaivaja |
 |
| Estelle eli Syysauringon Krasavitsa |
 |
| Topias eli Syysauringon Kultapoika ja Estelle |
 |
| Kaunokki |
 |
| Minusta piti ottaa nukkuva kuva, mutta heräsinkin! |
 |
| Tämä on karhuntalja tai lappalaisen pentu |
